10.10.2014

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 27.4.2012 nro 12/0532/3

Asian aikaisempi käsittely

Toimitettaessa verotusta verovuodelta 2005 ei yhtiön vaatimusta asuin­rakennuksen suunnittelukustannusten 212 098,30 euron katsomisesta yhtiön vähennyskelpoiseksi menoksi ole hyväksytty veroilmoituksen mukaisesti.

Uudenmaan verotuksen oikaisulautakunta on päätöksellään 27.5.2009 hylännyt yhtiön vaatimuksen siitä, että suunnittelukustannukset hyväksytään vähennettäväksi.

Yhtiö on valituksessaan hallinto-oikeudelle uudistanut vaatimuksensa suunnittelukustannusten vähentämisestä veroilmoituksen mukaisesti. Perusteluinaan yhtiö on lausunut muun muassa seuraavaa.

Asunto-osakeyhtiö on aktivoinut taseen rakennukset ja rakennelmat -erään vuosina 1991 - 1992 suunnittelukustannuksia yhteensä 212 098,30 euroa. Tarkoituksena oli rakentaa tontille kerrostalo. Koska rakentamista ei aloitettu määräaikana, rakennussuunnitelman perusteella haettu rakennuslupa raukesi 13.12.1999.

Rakennushanke itsessään raukesi vasta vuonna 2005, jolloin yhtiö päätti laajentaa alkuperäistä hanketta rakennuttamalla korkeamman asuinrakennuksen. Vuonna 2005 yhtiö totesi, että rauenneen rakennusluvan tarkoittamaa rakennusta ei tulla rakentamaan laadittujen rakennussuunnitelmien mukaisesti ja vähensi aktivoidut suunnittelukustannukset kirjanpidossa ja veroilmoituksessa.

Verotuksen oikaisulautakunta on hylännyt suunnittelukustannusten vähentämistä koskevan vaatimuksen yksinomaisesti sillä perusteella, että suunnittelukustannusten jaksotukseen sovelletaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) 24 §:ää. Oikaisulautakunta ei ole nimenomai­sesti käsitellyt sitä, miksi se soveltaa EVL 24 §:ää tuloverolain (TVL) mukaisesti verotettavaan kiinteistöyhtiöön.

Rakennusluvan raukeamisella ei ole välitöntä merkitystä verotuksessa. Se, että yhtiö on hakenut kaavamuutosta vuonna 2005, osoittaa, että rakennushanke on ollut vireillä kaiken aikaa, vaikka sille ei aktiivisesti ole tehtykään mitään useaan vuoteen. Niin kauan kuin verovelvollisen tarkoituksena on ollut hyödyntää laadittuja suunnitelmia, voidaan suunnittelukustannuksia pitää aktivoituina siten kuin verovelvollinen on menetellyt. Verovuoden 2005 aikana on käynyt lopullisesti ilmeiseksi, että suunnitelmia ei aiota eikä voida hyödyntää. Tällöin suunnitelmista aiheutuneet menot voidaan ja ne tulee vähentää verotuksessa, sillä vastaavia tulonodotuksia ei enää ole.

Osayleiskaavan muutoshakemuksen taustalla on ollut suunnitelma rakennuttaa aikaisemmin voimassa olleen osayleiskaavan sallimaa suurempi rakennus. Muutoshakemuksesta on maininta sekä tilikauden 2005 tilinpäätöksessä että hallituksen pöytäkirjoissa. Koska aikaisemmin laaditut suunnitelmat eivät ole käyttökelpoisia muuttuneessa tilanteessa, voidaan kyseisenä vuonna tehtyä rakennussuunnittelukulujen vähennystä pitää verotuksessa vähennyskelpoisena. Kaavamuutoshakemus on hyväksytty vuonna 2006.

Jos yhtiö olisi pyrkinyt vähentämään verotuksessa muina pitkävaikutteisina menoina suunnittelukuluja ennen kuin rakentaminen alkaa, kulujen vähentämistä ei olisi hyväksytty. Tuloverotuksessa rakennuksen suunnittelukulut luetaan lähtökohtaisesti rakennuksen hankintamenon osaksi ja siis vähennetään EVL 34 §:n, ei 24 §:n nojalla. Myöhempien vuosien verotuksissa ei ole mitään laista johdettavaa perustetta muuttaa menon luonnetta ja oikeaa lainkohtaa, EVL 34 §:ää, siinä tapauksessa, että esimerkiksi muutaman vuoden kuluttua hankkeen aloittamisesta rakennustyöt ovat vielä alkamatta. Laista ei myöskään voida johtaa suoraan mitään myöhempääkään ajankohtaa tällaisen muutoksen tekemiselle eikä yleensäkään kriteerejä sille, mikä synnyttäisi tällaisen velvoitteen tai oikeuden. Verotusta koskevista oikeuslähteistä ei löydy perustetta sille, että yhtiön olisi tullut muuttaa suunnittelukulujen luonne jonakin 1990-luvun verovuotena sen vuoksi, että rakentamisen aloittaminen on viivästynyt.

Rakennuksen jääminen suunnitteluasteelle toimintaympäristössä tai verovelvollisen suunnitelmissa tapahtuneiden muutosten takia ei tarkoita sitä, että menon alkuperäinen luonne muuttuisi takautuvasti toiseksi. Muutos näkyy siinä, että rakennuksen hankintamenoon aktivoidut erät joudutaan poistamaan loppuun EVL 40 §:n nojalla tai vähentämään EVL 41 §:n nojalla sinä vuonna, jona rakennushankkeen jääminen toteutumatta käy ilmeiseksi.

Riippumatta siitä, tuleeko yhtiön tapauksessa soveltaa EVL 40 vai 41 §:ää, rakennusluvan raukeamisella ei ole vaikutusta verotukseen. Se ei realisoi menoa eikä aiheuta sellaista menetystä, joka verovelvollisen tulisi todeta ja hyväksyä, eikä se myöskään velvoita tekemään lisäpoistoa EVL 40 §:n nojalla. Rakennusluvan raukeaminen vuonna 1999 ei myöskään osoita, että verovelvollinen olisi luopunut luvan kohteena olleesta rakennushankkeestaan. Ratkaisevia ovat verovelvollisen omat motiivit, omat suunnitelmat ja omat näkemykset siitä, milloin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketaan tai luovutaan.

Alkuperäisen hankkeen muuttumisen vuoksi turhiksi käyneet ja asianmukaisesti aktivoidut suunnittelukulut tulee vähentää sinä vuonna, jona verovelvollisen suunnitelmien muutos todetaan eli vuonna 2005. Päätös laajentaa rakennusta ei velvoita verovelvollista katsomaan alkuperäisen suunnitelman kustannuksia takautuvasti menetetyiksi aiempana vuotena.

Jos tapaukseen sovelletaan EVL 40 §:ää, lisäpoisto rakennuksesta verovuonna 2005 on ollut mahdollinen, koska tällöin on todettu, että rakennus (tässä aktivoidut suunnittelumenot) on ollut investointi, jota ei tulla saattamaan päätökseen suunnitelman mukaisesti. Verohallinto on itse ryhtynyt soveltamaan aiemmin arvonalennuspoistoihin sovellettua käyttöarvon käsitettä lisäpoistoihin, joten tässäkin tapauksessa on lisäpoiston perusteena käyttöarvo, jos tapaukseen sovelletaan EVL 40 §:ää.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vastineessaan lausunut muun muassa seuraavaa.

Verovelvollinen on osakeyhtiönä TVL 116 §:n tarkoittamin tavoin kirjanpitovelvollinen, jolloin sen menojen jaksottamiseen on TVL 116 §:n 2 momentin mukaan sovellettava EVL:a. Kyseessä olevat menot ovat aiheutuneet verovelvollisen esittämän selvityksen mukaan suunnittelutyöstä, joka on tehty rakennusluvan saamiseksi kiinteistölle. Näin ollen kyseessä oleva menon todennäköisen vaikutusajan on kustannusten syntymisajankohtana voitu arvioida olevan yli kolme vuotta. Suunnittelutyöt tai lupa ei kohdistu olemassa olevaan rakennukseen. Luvan tarkoittamia rakennustöitä ei myöskään ole aloitettu ja lupa on ajan kulumisen johdosta rauennut. Tästä syystä mainittuja suunnittelukustannuksia ei ole ollut mahdollista aktivoida osaksi rakennuksen tai maapohjan hankintamenoa ja kirjata kuluksi näitä omaisuuseriä koskevien sääntöjen mukaan. Mainituissa olosuhteissa, ja kun kyseessä olevaa suunnittelutyötä ei muutoinkaan ole mahdollista erikseen luovuttaa, on suunnittelutyöstä syntyneiden kustannusten katsottava kuuluvan EVL 24 §:n tarkoittamiin pitkävaikutteisiin menoihin, jotka rinnastuvat lainkohdan tarkoittamiin perustamis- ja järjestelymenoihin. Estettä sille, että asunto-osakeyhtiöllä olisi EVL 24 §:n tarkoittamia pitkävaikutteisia menoja, ei ole.

Verovelvollisen esittämän selvityksen mukaan nyt kyseessä olevat suunnittelukustannukset aiheuttaneita rakennustöitä ei ole lainkaan aloitettu ja niitä koskeva rakennuslupa on rauennut 13.12.1999. Seuraavan kerran yhtiön on osoitettu suunnitelleen kerrostalon rakentamista, kun verovelvollinen on hakenut A:n kaupungilta asemakaavamuutosta 20.6.2005 päivätyllä anomuksellaan. Mainittujen ajankohtien välinen aika on yli 5 ½ vuotta.

Oikeudenvalvontayksikkö toteaa muun muassa valituskirjelmästä käyvän ilmi, että uutta rakennusta rakennettaessa ei ole ollut mahdollista osaksikaan hyödyntää vanhoja suunnitelmia, minkä johdosta suunnittelukustannukset on kirjattu kokonaisuudessaan kuluksi.

Nyt kyseessä olevat, rauenneeseen rakennuslupaan liittyneet suunnittelukulut eivät näin ollen miltään osin liity asemakaavamuutosta vaatineeseen uuteen rakennushankkeeseen. Uuden rakennushankkeen vireilletulon nojalla ei myöskään voida tehdä johtopäätöstä, että aiempaa rakennushanketta varten tehtyihin investointeihin olisi kohdistunut tulonodotuksia uuden hankkeen vireilletuloon asti.

Koska aiheutuneet, taseeseen aktivoidut suunnittelumenot olisi tullut yllä ja oikaisulautakunnan päätöksessä todetuin tavoin EVL 24 §:n mukaan poistaa verovuoden 2002 loppuun mennessä, niitä ei voida vähentää EVL 40 ja 41 §:n nojalla enää mainitun ajankohdan jälkeen, poistoajan jo päätyttyä. Lisäksi oikeudenvalvontayksikkö toteaa verovelvollisen viittaaman EVL 41 §:n osalta, että nyt kyseessä olevassa tapauksessa ei ole kyse tilanteesta, jossa kustannuksia sitonut omaisuuserä olisi luovutettu.

Verovelvollinen on edelleen viitannut oikeuskirjallisuudessa esitettyyn kantaan, jonka mukaan käytöstä poistetun omaisuuden osalta tulee EVL 40 §:n mukaan lisäpoisto tehdä viimeistään EVL 41 §:ssä tarkoitettuna ajankohtana. Mainittu ajankohta, jona hankintamenon poistamaton osa on viimeistään vähennettävä, on se verovuosi, jona omaisuuden menetys on todettu. Verovelvollinen on viitannut rakennushankkeen kariutumisen syynä muun muassa 1990-luvun alun lamaan ja sen seurauksiin. Alkuperäistä rakennushanketta koskevaa rakennuslupahakemusta ei ole näytetty laitetun vireille uudelleen sen rauettua. Oikeudenvalvontayksikkö viittaa edellä esittämäänsä ja toteaa, että pelkästään verovelvollisen viittaamasta mahdollisuudesta hakea rakennuslupaa uudelleen ei voida päätellä rakennushankkeen olleen alkuperäisen rakennusluvan raukeamisen jälkeen edelleen vireillä. Asiassa ei ole esitetty muutakaan näyttöä, joka osoittaisi luotettavalla tavalla, että alkuperäistä rakennushanketta olisi ollut tarkoitus rakennusluvan raukeamisen jälkeen jatkaa. Oikeudenvalvontayksikkö katsoo mainittujen seikkojen osoittavan, että alkuperäisestä hankkeesta on tosiasiassa luovuttu viimeistään rakennusluvan rauetessa. Rauenneen rakennusluvan saamista varten tehtyyn suunnittelutyöhön ei näin ollen ole voinut kohdistua tulonodotuksia enää sen jälkeen kun kyseinen rakennuslupa on ajan kulumisen perusteella menettänyt oikeusvaikutuksensa 13.12.1999. Arvonmenetys olisi tullut todeta rakennusluvan raukeamisen seurauksena, jolloin myös nyt kyseessä olevien suunnittelumenojen määrä olisi tullut vähentää kokonaisuudessaan. Näin ollen EVL 41 §:n tarkoittamaa vähennystä ei voida tehdä enää jälkikäteen esitetyn väitteen nojalla.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on johtopäätöksenään lausunut, että kyseessä olevat menot ovat aiheutuneet suunnittelutyöstä, joka on tehty rakennusluvan saamiseksi kiinteistölle. Menojen todennäköisen vaikutusajan on voitu arvioida olevan yli kolme vuotta. Suunnittelutyöt tai lupa ei kohdistu olemassa olevaan rakennukseen eikä uuden rakennuksen rakennustöitä ole aloitettu ja lupa on ajan kulumisen johdosta rauennut. Siksi suunnittelukustannuksia ei ole ollut mahdollista aktivoida osaksi rakennuksen tai maapohjan hankintamenoa. Kyseessä olevaa suunnittelutyötä ei myöskään ole mahdollista luovuttaa erikseen. Suunnittelutyöstä syntyneet kustannukset ovat EVL 24 §:n tarkoittamia pitkävaikutteisia menoja. Suunnittelumenot olisi tullut EVL 24 §:n mukaan poistaa verovuoden 2002 loppuun mennessä, eikä niitä voida poistaa EVL 40 tai 41 §:n nojalla enää mainitun ajankohdan jälkeen. Verovelvollisen valitus tulee hylätä.

Yhtiö on antanut vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt yhtiön verotuksen oikaisulautakunnan päätöksestä tekemän valituksen.

Hallinto-oikeus on selostettuaan EVL 24 §:n sisällön ja asian tosiseikat perustellut päätöstään seuraavasti:

Yhtiön mukaan suunnittelukuluja tulee käsitellä rakennuksen hankintamenon tavoin eikä niitä olisi voitu vähentää ennen kuin rakentaminen on aloitettu. Yhtiö on katsonut, ettei rakennusluvan raukeamisella ole vaikutusta asiaan ja vaatinut suunnittelukuluja vähennettäväksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 40 §:n tai 41 §:n nojalla.

Hallinto-oikeus toteaa, että vähennettäväksi vaaditut menot ovat aiheutuneet suunnittelutyöstä, joka on tehty rakennusluvan saamiseksi kiinteistölle. Kun rakennuslupa on rauennut vuonna 1999 eikä luvan tarkoittamia rakennustöitä ole aloitettu, suunnittelukustannuksia ei ole voitu aktivoida osaksi rakennuksen tai maapohjan hankintamenoa eikä myöskään kirjata kuluksi näitä omaisuuseriä koskevien sääntöjen mukaan. Kysymys ei ole ollut myöskään erikseen luovutettavissa olevasta hankinnasta. Hallinto-oikeus katsoo, että vuosien 1991 ja 1992 suunnittelumenot olisi tullut poistaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 24 §:n mukaisesti viimeistään verovuoden 2002 loppuun mennessä. Verotuksen oikaisulautakunnan päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on viitannut EVL 24, 40 ja 41 §:ään ja TVL 116 §:ään.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Seppo Rinne, Maija Vesala ja Elena Feldman, joka on myös esitellyt asian.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Yhtiö on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan uudistanut vaatimuksensa, jonka mukaan suunnittelukustannukset tulee hyväksyä vähennettäväksi yhtiön verotuksessa annetun veroilmoituksen mukaisesti. Perusteluinaan yhtiö on viitannut hallinto-oikeudessa lausumaansa ja esittänyt vielä muun muassa seuraavaa.

Suunnitellun rakennuksen suunnittelukustannukset tulee katsoa sellaisiksi kustannuksiksi, jotka tulee aktivoida osaksi rakennuksen hankintamenoa EVL 34 §:n mukaisesti ja siten omaisuudesta voidaan tehdä mainitun lain 40 §:n mukainen lisäpoisto. Mikäli katsotaan, että menoja ei voida pitää osana rakennuksen hankintamenoa, yhtiön tulee voida vähentää menot EVL 42 §:n nojalla. Tämän vuoksi yhtiön verovuoden 2005 veroilmoituksellaan tekemä poisto tulee hyväksyä vaatimuksen mukaisesti.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vastineessaan viitannut hallinto-oikeudelle annetussa vastineessa esitettyyn ja vastustanut valituksen hyväksymistä.

Yhtiö on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian. Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen ja hyväksyy yhtiön tulosta vähennettäväksi vaaditut suunnittelukustannukset 212 098,30 euroa. Verohallinto oikaisee yhtiön verotuksen vuodelta 2005 tämän mukaisesti.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Tuloverolain 116 §:n 2 momentin mukaan meno, joka liittyy toimintaan, josta verovelvollinen on kirjanpitovelvollinen, jaksotetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) mukaan.

EVL 24 §:n mukaan kolmen tai useamman verovuoden ajan tuloa kerryttävä tai sitä säilyttävä meno vähennetään, mikäli jäljempänä ei muuta säädetä, yhtä suurina vuotuisina poistoina todennäköisenä vaikutusaikanaan, tai jos menon todennäköinen vaikutusaika on 10 vuotta pitempi, 10 verovuotena.

Saman lain 34 §:n 1 momentin mukaan rakennuksen ja rakennelman hankintameno vähennetään poistamatta olevan hankintamenon osan perusteella määritettävin poistoin.

EVL 40 §:n mukaan jos verovelvollinen osoittaa, että muun kuin 30 ja 31 §:ssä tarkoitetun kuluvan käyttöomaisuuden käypä arvo on verovuoden päättyessä omaisuuden arvon alenemisen, vahingoittumisen tai muun syyn vuoksi sen poistamatonta hankintamenon osaa pienempi, saadaan hankintamenosta tehdä sellainen lisäpoisto, joka alentaa poistamattoman hankintamenon osan käyvän arvon suuruiseksi, kuitenkin niin, että 36 §:ssä tarkoitetun käyttöomaisuuden hankintamenosta saadaan lisäpoisto tehdä vain omaisuuden vahingoittumisen tai muun siihen rinnastettavan syyn vuoksi.

Saman lain 41 §:n mukaan luovutetusta tai tuhoutuneesta, anastetusta tai muusta syystä menetetyistä muusta kuin 30 ja 31 §:ssä tarkoitetusta kuluvasta käyttöomaisuudesta saadut veronalaiset luovutushinnat ja muut vastikkeet tuloutetaan ja vähennyskelpoinen poistamatta oleva hankintamenon osa vähennetään sinä verovuonna, jona käyttöomaisuus on luovutettu tai menetys on todettu, 43 §:ssä säädetyin poikkeuksin.

Tosiseikat

A:n kaupungissa on vuonna 1987 perustettu asunto-osakeyhtiö, jonka toimialana on omistaa ja hallita tonttia numero 13 korttelissa 40 yhtiö sekä omistaa ja hallita tontilla sijaitsevia rakennuksia. Yhtiön tarkoituksena oli rakentaa tontille uusi asuinkerrostalo. Yhtiölle aiheutui vuosina 1991 ja 1992 uuden kerrostalon suunnittelukustannuksia yhteensä 212 098,30 euroa ja ne aktivoitiin yhtiön taseeseen tilille liikerakennukset. Rakennustoimintaa ei kuitenkaan aloitettu, ja rakennuslupa raukesi 13.12.1999. Yhtiö on ilmoituksensa mukaan hakenut vuonna 2005 osayleiskaavan muutosta rakentaakseen tontille korkeamman kerrostalon kuin alkuperäisessä suunnitelmassa oli. A:n kaupunginhallitus hyväksyi kaavamuutoksen 12.9.2005. Yhtiön hallitus päätti 24.11.2005 pitämässään kokouksessa rakennuksen arvon poistamisesta kirjanpidosta. Kustannukset on poistettu taseesta kirjaamalla ne satunnaisiin menoihin verovuoden 2005 tuloslaskelmalla ja ne on sisällytetty kyseisen verovuoden veroilmoituksessa vähennyskelpoisiin menoihin. Verotuksessa suunnittelumenot on lisätty yhtiön tuloon.

Oikeudellinen arvio

Asiassa on ratkaistavana, onko yhtiö voinut vähentää vuosina 1991 ja 1992 syntyneet, rakennuksen hankintamenoon aktivoidut suunnittelukustannukset verovuonna 2005, jolloin yhtiö oli hakenut kaavamuutosta toisenlaista rakennusta varten. Alkuperäinen rakennuslupa oli rauennut vuonna 1999.

Oikaisulautakunnan ja hallinto-oikeuden päätösten mukaan suunnittelukustannukset olisi tullut vähentää EVL 24 §:n mukaisina pitkävaikutteisina menoina viimeistään verovuonna 2002. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on ollut samalla kannalla katsoen menojen luonteen muuttuneen EVL 24 §:n mukaiseksi, kun yhtiön rakennuslupa oli rauennut vuonna 1999.

Rakennuksen suunnittelukustannukset on lähtökohtaisesti aktivoitava osaksi rakennuksen hankintamenoa, joka poistetaan verotuksessa EVL 34 §:n mukaan. Jos suunnittelu on tehty tulonhankkimistarkoituksessa, menot eivät muutu vähennyskelvottomiksi tilanteessa, jossa suunnitelmat jäävät hyödyntämättä sen vuoksi, että rakennusta ei rakenneta. EVL:n jaksotussäännöksiin ei sisälly nimenomaista lainkohtaa kustannusten vähentämisen ajankohdasta tällaisessa tilanteessa. Siitä, ettei jonkin menoerän vähentämisen jaksottamisesta löydy selvää sääntöä verolaista, ei kuitenkaan voi aiheutua luonteeltaan vähennyskelpoisen menon muuttumista vähennyskelvottomaksi.

EVL 40 §:n rakennuksen lisäpoistoa koskeva säännös sekä 41 §:n muun muassa menetetyn rakennuksen hankintamenon vähentämistä koskeva säännös antavat säännöksissä kuvatuissa tilanteissa oikeuden lain 34 §:n mukaista rakennuspoistoa suurempaan vähennykseen. Kumpikaan lainkohta ei suoraan sanamuotonsa perusteella sovellu tilanteeseen, jossa rakennusta ei ole koskaan rakennettu. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa rakennuksen suunnittelukustannuksia on niiden syntyessä perustellusti käsitelty rakennuksen hankintamenoon aktivoitavina erinä. Niin EVL:n yleisten lähtökohtien kuin erityisesti menetettyä käyttöomaisuutta koskevasta 41 §:stä ilmenevien periaatteiden perusteella tällaiset kustannukset tulee voida vähentää, kun on käynyt ilmeiseksi, ettei suunnitelmien mukaista rakennushanketta toteuteta eikä kustannuksiin liittyviä tulonodotuksia enää ole.

Se, milloin verotuksessa on katsottava rakennushankkeen jääneen lopullisesti toteutumatta, riippuu kunkin asian olosuhteista. Verovelvollisen ei voida vaatia vähennysoikeuden menettämisen uhalla esittävän vaatimusta kustannusten vähentämisestä EVL 34 §:stä poikkeavalla tavalla ajankohtana, jona rakennushankkeen jääminen toteutumatta ei ole ollut selvästi todettavissa. Kysymyksessä olevassa asiassa rakennusluvan raukeamisen ei ole katsottava lopullisesti osoittavan, ettei suunniteltua rakennusta rakenneta. Yhtiön vaatimusta ei ole pidettävä liian myöhään esitettynä, kun vähennystä on vaadittu verovuonna, jona yhtiö on hakenut kaavamuutosta toisenlaisen hankkeen toteuttamiseksi ja yhtiö on kirjannut aiemmin suunnitellun hankkeen kustannukset kirjanpidossaan kuluksi.

Näin ollen yhtiöllä on ollut oikeus vähentää kustannukset verovuonna 2005.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Halén, Eila Rother, Hannele Ranta-Lassila, Timo Viherkenttä ja Leena Äärilä. Asian esittelijä Kari Honkala. Asiaa ratkaistaessa on esitetty eriävä mielipide.

Eri mieltä ollut esittelijäneuvos Kari Honkala esitti, ettei hallinto-oikeuden päätöstä ole syytä muuttaa.